lauantai 18. joulukuuta 2010

Kirjolohta venäläisittäin

Nyt kun tentit on tältä syksyltä ohi, voi pitkästä aikaa vaikka päivittää blogia.

Ystäväni Meiru kertoi kesällä tämän tyylisestä kalasta, mutta en silloin ottanut tarkkaa ohjetta. Eilen kävin ostamassa Hakaniemen hallista kirjolohen fileen, sekä kaupasta smetanaa suolakurkkua ja juoksevaa hunajaa. Jopa Verkku, joka ei niin välitä suolakurkuista ja suhtautui ruokalajiin aluksi hyvin epäluuloisesti, kehui ja tykkäsi kovasti.

Pahoittelut huonosta kuvasta. Maku oli 1000 kertaa parempi kuin miltä tää kuva näyttää!


Kirjolohi venäläisittäin
Kirjolohen filee (meidän painoi n. 800 g)
2 dl smetanaa
2 suolakurkkua
1 rkl juoksevaa hunajaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pilko suolakurkut kuutioiksi. Sekoita keskenään smetana, suolakurkut ja hunaja. Laita lohifilee rasvattuun vuokaan nahka alaspäin, ja levitä smetana-suolakurkku-hunaja -seos sen päälle tasaisesti. Paista n. 30 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti