perjantai 11. marraskuuta 2011

Piiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä tauko

Hei taas. En ole aikoihin jaksanut päivittää blogia, pelkkä ajatuskin on tuottanut tuskaa. Nyt teki mieli pitkästä aikaa päivittää, ja tässä on teille ihana juustokakku, jossa yhdistyy juustokakun ja omenapiirakan parhaat puolet. Ohje on alunperin Kinuskikissalta, mutta olen muokannut sitä hieman. Kissa käytti omassa versiossaan munanvalkuaisia, joita en jostain syystä itse tykkää käyttää (raaka kananmuna etoo hieman ajatuksena). Korvasin valkuaiset siis kermalla, joten lopputulos ei ole siis yhtä "kevyt".




Juustokakuksi naamioitunut omenapiirakka
Pohja
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
ripaus suolaa
100 g (laktoositonta) voita
0,5 dl vettä

Omenatäyte
500 g omenoita
0,5 tl raastettua inkivääriä tai inkivääritahnaa (itse käytin tahnaa)
2 tl kanelia

Kinuski
100 g voita
1 dl fariinisokeria

Juustokakkuosio
4 liivatelehteä
3,3 dl (laktoositonta) kuohukermaa
2 - 3 maustemittaa vaniljajauhetta tai 1 vaniljatanko (itse käytin jauhetta)
1,5 dl tomusokeria
200 g (laktoositonta) tuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele reunat öljyllä.

Tee pohjataikina. Sekoita kulhossa kuivat aineet. Nypi joukkoon paloiteltu voi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele irtopohjavuoan pohjalle.

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Sekoita omenoiden joukkoon kaneli ja inkivääri, ja levitä seos taikinan päälle.

Valmista kinuski. HUOM! Tämä kannattaa tehdä pienessä kattilassa. Itse käytin aluksi Teflon-paistinpannua (kun ajattelin että parempi teflon kuin Ikean halpakattila), mutta kinuskista tulikin jättimäinen, kova klöntti. Kävin kaupasta hakemassa uudet aineet ja tein kinuskin pienessä kattilassa, jolloin se onnistui.
Mittaa kattilaan fariinisokeri ja voi. Kuumenna kiehuvaksi, ja jatka keittämistä kunnes seos on paksua kinuskia. Kippaa kinuski omenoiden päälle.

Paista 200 asteessa n. 25 min. Varmista omenoiden kypsyys tikulla ennen uunista ottamista. Anna jäähtyä.

Valmista juustokakkuosuus vasta kun piirakka on kunnolla jäähtynyt. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kumoa kerma kulhoon, ja mittaa siihen vaniljajauhe (tai halkaise vaniljatanko ja rapsuta siemenet kermaan). Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää vaahdotuksen lomassa tomusokeri. Lisää joukkoon tuorejuusto.

Kuumenna sitruunamehu ja sulata siihen liivatelehdet. Lisää ohuena nauhana sekoittaen täytteen joukkoon. kaada täyte piirakkaosuuden päälle.

Anna hyytyä jääkaapissa väh. 3 h. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.

Koristeeksi tein sokerimassasta ruskalehtiä

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Vihdoinkin aikaa!

Ohhoh, on näköjään kulunut jo kuukausi viimeisimmästä päivityksestä. On ollut hiukka kiire: ensin kirjoitin kolme työselostusta, ja sen jälkeen luin tenttiin. Tentti oli viikko sitten, joten nyt on pieni ihana n. kuukauden loma (=  kun tulee täistä kotiin EI tarvitse tehdä opiskeluhommia).

Viime viikolla tein ihania uunissa paahdettuja munakoison viipaleita vuohenjuustolla. Helppoa ja nopeaa!



Vuohenjuustopäällysteiset munakoisoviipaleet (1 - 2 hengelle)
1 munakoiso
200 g vuohenjuustoa
oliiviöljyä
(suolaa, pippuria)

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa munakoiso n. sentin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä ne pellille leivinpaperin päälle. Voitele viipaleet oliiviöljyllä. Laita viipaleet uuniin 15 minuutiksi. Tällä välin leikkaa vuohenjuusto viipaleiksi. Ota munakoisot uunista ja laita vuohenjuustoviipaleet niiden päälle (1-2 vuohenjuustoviipaletta per munakoisoviipale, riippuen munakoisoviipaleen koosta). Laita vielä uuniin, kunnes vuohenjuusto on hieman sulanut (n. 5 - 10 min).

lauantai 14. toukokuuta 2011

Halloumi-salaatti

Pari viikkoa sitten, runsaan viikon juhlinnan jälkeen (Ninan ja mun yhteissynttärit, oma varsinainen synttäripäivä, synttärikemut sekä veljen 30 vuotis + veljenpojan 7-vuotissynttärit) halusin syödä jotain vähän kevyempää. Tämä salaatti oli täyttävä ja hyvänmakuinen. Mielestäni päärynät sopivat hyvin halloumijuuston kanssa, ja saksanpähkinät nyt vaan ovat ylipäätään hyviä ja terveellisiä.



Halloumi-päärynä-saksanpähkinäsalaatti
1 paketti Pirkka-halloumijuustoa
1 ruukku jääsalaattia
2 päärynää
3 tomaattia
1 kurkku
iso kourallinen saksanpähkinöitä

Kastike:
Loraus oliiviöljyä
Loraus sitruunamehua
Teelusikallinen Dijon-sinappia
Puoli teelusikkaa hunajaa
Suolaa
Pippuria

Pese kaikki vihannekset ja hedelmät, laita salaatti kuivumaan lävikköön. Kuori päärynät. Pilko kaikki vihannekset ja päärynät sopiviksi paloiksi, revi salaatti. Laita kulhoon. Viipaloi halloumi ja paista se oliiviöljyssä. Paahda myös pikaisesti pähkinät. Tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen ja kaada se salaatin sekaan. Sekoita. Laita päällimmäiseksi hyvin ruskistuneet halloumijuustonpalat ja pähkinät.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Ihana lauantai

Viime lauantai oli ihana. Kävimme Verkun kanssa aamulla Valtteri-kirpparilla. Etsimääni pitsihametta en löytänyt, mutta sen sijaan mukaan tarttui muita ihanuuksia:

Promodin bolero 50 snt

Hame 2 e

Calvin Kleinin kauluspaita 1 e (!)

Ihana Zaran kellohame 2 e

Marimekon pikkupussukka 1 e

Toppi 1,5 e (muistaakseni)

InWearin paita 1 e

Paita max 3e (ei siis mitään muistikuvaa...)

Söpö perhosrintaneula 1 e


Kun tultiin kirpparilta, päätettiin mennä grillaamaan rannalla oleville kallioille. Käytiin ostamassa kaupasta kertakäyttögrilli, varrastikkuja, kanaa, paprikaa, herkkusieniä, kesäkurpitsa (mulle) ja sipuli (Verkulle). Verkulle ostettiin myös maissia, sekä yhteiseksi grillattavaksi halloumijuustoa.Hankittiin myös litra mansikoita. Kotona laitettiin erilaisia vartaita, pakattiin mukaan vartaat, mansikat, Verkun Saksasta tuomaa chilisuklaata, pieni pullo skumppaa ja Rainbown pommaccia.

Rannalla grillattiin kaikki paitsi mansikat, ja oli hyvää! Jälkiruoaksi sulatettiin pienessä metalliastiassa chilisuklaata, jossa sitten dipattiin mansikoita. Aurinko paistoi ja meri oli nätti, oli ihanaa :) Ehkä pitäisi harkita joskus esim. pallogrillin ostoa...

Oli kiva lauantai ja sunnuntai myös! Nyt alan ahkerasti kirjoittamaan selkkareita eli työselostuksia

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäiväkakku (ja raparperihilloa)

Tein äitille äitienpäiväksi kakun. Välissä oli samanlaista raparperirahkaa, kuin tässä kakussa. Raparperihillo päätti kuitenkin loppua kesken täyttämisen, joten keitin sitten keskellä yötä lisää pakkasessa olleista raparpereista. Ohje oli kahelle litralle, joten paria desiä varten piti kaikki jakaa kymmenellä. Ohje on seuraavanlainen:

Raparperihillo
2 l raparperinpaloja
1,5 dl vettä
500 g hillosokeria

Kuori raparperit ja leikkaa paloiksi. Laita palat kattilaan ja lisää vesi. Keitä kiehuvaksi välillä sekoittaen. Lisää hillosokeri ja keitä vielä n. 10 min. Jos haluat purkittaa hillon, kaada se kuumana desinfioituihin* hillopurkkeihin, ja sulje purkit heti. Täytä purkit piripintaan. Voit myös pakastaa hilloa pakasterasioissa.

*Desinfiointi (äidiltä opittu). Laita purkit ja kannet likoamaan (= täytä purkit vedellä, laita kannet johonkin vedellä täytettyyn astiaan). Tiskaa purkit ja kannet. Keitä kansia n. 15-30 min ja paista purkkeja runsas 100 asteisessa uunissa sama aika. Kun laitat hilloa purkkeihin, ota yksi purkki kerrallaan uunista ja kansi suoraan kattilasta.


Tässä vielä kuva kakusta:


Valkovuokot lehtineen ovat sokerimassaa. Ohje löytyy Kinuskikissalta.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Englantilaisia teeleipiä ja häähuumaa

Koska brittien kuninkaalliset häät olivat niin aikaisin tänään, päätin ottaa ne nauhalle. Ystäväni Tuulin kanssa päätimme alkaa katsoa häitä kello viisi. Samalla nautimme kello viiden teen skonssien eli englantilaisten teeleipien kera. Skonssien kanssa nautimme voita ja appelsiinimarmeladia. Meillä oli hääkatsomossa myös tomaatteja (no kun ne Viisikko-kirjoissa aina syö tomaatteja!) ja englannin lakuja. 

 Tuulin kanssa ihastelimme häävieraiden hattuja, ja harmittelimme, ettei Suomessa ole tapana käyttää hattuja. Ehkä täytyy jossain vaiheessa yrittää itse hankkia joku ihana luomus :) Myös hääpari oli ihana! Morsiamen puku oli todella kaunis, sopivan romanttinen <3

En ollut koskaan aiemmin tehnyt skonsseja, mutta niistä tuli oikein hyviä (tosin melkein mikä tahansa on hyvää, jos siinä on voita ja kermaa :D). Ohje oli Taikinatiinu-blogista. Käytin vain hieman eri jauhoja, kun tavalliset vehnäjauhot sattuivat olemaan loppu.

 


Skonssit eli englantilaiset teeleivät
4 dl hiivaleipäjauhoja (alkuperäisessä ohjeessa vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
50 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl kuohukermaa

voiteluun 2 rkl kuohukermaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Nypi joukkoon voi. Lisää kerma, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi (tämä saattaa vaatia hieman käsityöskentelyä, ei kuitenkaan varsinaista vaivausta). Kauli taikina n. parin sentin paksuiseksi, ja ota esim. juomalasia apuna käyttäen siitä pyöreitä kakkusia.

Voitele skonssit kermalla, ja paista niitä 225 asteessa 10 minuuttia. Tarjoile skonssit lämpiminä. Jos skonssit ehtivät jäähtyä, voit mikrottaa niitä hieman.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

VOC-kakut

Valmistuin kandiksi tässä päivänä muuanna, ja sen kunniaksi leivoin pari kakkua. Koska kandidaatintutkielmani käsitteli haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (engl. volatile organic compounds, VOC) analysointia ilmasta, päätin koristella kakut erilaisten VOC-yhdisteiden rakennekaavoilla.


VOC-kakku. Koristeena oktaani, bentseeni, dekaani, beta pineeni, isopreeni ja tolueeni


VOC-kakku. Koristeena naftaleeni, bentseeni, m-ksyleeni, myrseeni ja limoneeni.








 Toinen kakku oli mustikkarahkakakku, ja toinen kinuskikakku. Rahkakakun ohjeen olen muokannut parista eri ohjeesta, ja se on seuraavanlainen:


Mustikkajuustokakku panna cotta -kiilteellä (laktoositon):
Pohja:
180 g täysjyvä Digestive-keksejä (LU)
75 g laktoositonta margariinia

Täyte:
2 dl laktoositonta kuohukermaa (Valio)
2 prk laktoositonta rahkaa
400 g suomalaisia (pakaste)mustikoita
0,5 dl sokeria (maistele; voi laittaa enemmänkin)
3 maustemittaa vaniljajauhetta
6 liivatetta
0,5 dl vettä

Kiille:
1,3 dl laktoositonta kuohukermaa (Valio)
2 dl laktoositonbta kevytmaitojuomaa
2 maustemittaa vaniljajauhetta
1 ja 1/3 rkl sokeria
2,5 liivatetta

Valion laktoositonta kuohukermaa myydään 3,3 dl:n purkeissa. Yksi purkki riittää sekä täytteeseen että kiilteeseen.

Vuoraa irtopohjavuoan (halk. 23 cm) pohja leivinpaperilla. Sulata rasva. Murskaa keksit, ja sekoita rasvaan. Painele vuoan pohjaan tasaiseksi kerrokseksi, ja laita vuoka jääkaappiin hetkeksi jähmettymään.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Jos mustikat ovat jäässä, sulata niitä, ja soseuta ne. Vaahdota kerma. Lisää rahka, sokeri, vaniljajauhe ja mustikkasose, ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna vesi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois, ja liuota ne kuumennettuun veteen. Ota irtopohjavupoka jääkaapista. Kaada täyte keksipohjan päälle tasaisesti. Peitä foliolla tai kelmulla, ja anna jähmettyä 4 h.

Kun täyte on jähmettynyt väh. 4 h, valmista kiille. Laita liivatelehdet likoamaankylmään veteen. Mittaa kattilaan muut ainekset. Kiehauta. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois, ja liuota ne kuumaan kermaseokseen. Jäähdytä kädenlämpöiseksi välillä sekoitellen. Kumoa kiille täytteen päälle, ja jähmetä jääkaapissa vähintään 4 h.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Vaahtokarkkipainajaisesta kermaiseksi unelmaksi

Vietin synttäreitäni joku aika sitten, ja olin jo pitkään ihaillut tätä kakkua. Päätin siis yrittää itsekin tehdä saman tyylisen kerroskakun. Alunperin ajattelin tehdä kakun sokerikakkupohjista niin kuin ohjeessakin, mutta sitten luin eräästä toisesta kerroskakkuohjeesta, että myös kääretortuista leikatut palat käyvät. Päätin siis käyttää tätä tekniikkaa, sillä samalla saisin helposti tehtyä kakusta gluteenittoman.

No, ei mennyt niin kuin Strömsössa. Ensin tein kolminkertaisen kääretorttutaikinan, jonka aioin paistaa kolmessa osassa. Kävi kuitenkin niin, että ensimmäiseen pellilliseen meni paljon taikinaa, keskimmäiseen juuri ja juuri riittävästi ja viimeiseen aika vähän. Leikkasin pohjista kuitenkin eri kokoisia ympyröitä (3 kutakin kokoa), joista osa tosin oli paloina. Keskimmäiseksi tarkoitetussa kakussa oli kahdessa kerroksessa "palapelin paloja", joten se alkoi sortua jo täyttämisvaiheessa.

No, päätin sitten tehdä kaksikerroksisen kakun, ja laitoin kakut jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää ja koristelua. Vaahtokarkkitaikinan olin tehnyt jo aiemmin.

Seuraavana päivänä aloin kaulita vaahtokarkkitaikinaa, mutta ei se mihinkään kauliintunut! Ilmeisesti tomusokeria oli liikaa :( Kokeilimme Verkun kanssa lisätä siihen vettä, mutta ei auttanut :D Verkku lähti sitten kauppaan hakemaan kermaa, ja minä jäin korjaamaan tuhoja.

Keskimmäisen, levinneen kakun kuorrutin täytteestä ylijääneellä raparperirahkalla. Lopputulos oli oikein sievä. Kaksi muuta kakkua pinosin ja kuorrutin kermalla. Lopputulokset olivat seuraavanlaiset:


Keskimmäiseksi tarkoitettu kakku


Valmis kerroskakku

Kerroskakun yksityiskohtia


Kakkujen koristeena olevat sokerimassakukat olen tehnyt Wiltonin päivänkakkaramuottisarjalla. En omista muotoilutyökaluja, joten ohensin terälehtiä plötsäämällä niitä kahvilusikalla ;) Keskimmäiseksi tarkoitetun kakun päällä olevat spritsaukset on tehty Tiimarista ostetulla koristelugeelillä.

Tässä vielä raparperitäytteen ohje (yhteen kakkuväliin):

Raparperitäyte
2 dl kuohukermaa
2 dl maitorahkaa
2,5 dl raparperihilloa (tai oman maun mukaan)
1,5 rkl vaniljakreemijauhetta

Vaahdota kerma. Lisää joukkoon muut aineet ja vatkaa tasaiseksi. Levitä kostutetun kakkupohjan päälle.

Harmittaa, etten tajunnut ottaa kuvaa mönkiin menneistä asioista! Täytyy muistaa ensi kerralla ;)

tiistai 12. huhtikuuta 2011

GUESS by Marja

Väkersin viime viikolla ystäväni Ninan ja minun yhteiseen synttärikakkuun sokerimassasta korkokengän. Idea tuli viime hetkillä; koriste ehti juuri sopivasti kuivua kakkua varten. Tarkoituksenani oli tehdä myös käsilaukku, mutta räkspoks, se meni rikki ja päätyi roskiin. Ohje kengän tekoon löytyy täältä. Koristeeksi liimailin sokerikuorrutteella kukkia ja sokerihelmiä. Alustan tein perhosmuotilla sokerimassasta, johon kaulin muovisen pitsipöytäliinan avulla kuviota. Lopuksi tupsuttelin kaikkialle kristallipulveria.

Ninalla on monia GUESS-kenkiä ja -laukkuja (ja minäkin haluaisin!), joten päätin, että tämä kenkä on nyt sitten myös GUESS-merkkinen :D


Taustalla vertailukohtana tulitikkurasia
Kenkä päätyi tämännäköisen kakun koristeeksi:


Kyseessä on suklaakakkupohja, jonka täytteenä on vaniljakreemijauheella jäykistettyä mansikkarahkaa,  päällä suklaakuorrute ja reunoilla suklaakermaa. Pohjaa tehdessäni totesin, että Rainbown leivontasuklaa maistuu aika pahalle, joten suklaakermaa varten ostin Fazerin taloussuklaata. Suklaakuorrutteessa on Pandan tummaa suklaata. Kaikki ohjeet ovat Kinuskikissan sivuilta, vain mansikkarahkassa korvasin mansikkakerman 2 dl:lla kuohukermaa.

Tämä oli kaunein tähän mennessä tekemäni kakku!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Vadelmabrowniet

On ollut hieman kaikkea viime aikoina, enkä ole ehtinyt edes blogia päivittämään. Tässä kuitenkin Pirkka-lehden reseptistä muokattu brownie-ohje, joka on ihanan suklainen ja raikas yhtäaikaa. Alkuperäiseen taikinaan ei tullut sulaa suklaata, ja pähkinätkin olivat hasselpähkinöitä.Pähkinät voi vapaasti valita oman makunsa mukaisiksi.



Vadelmabrowniet
150 g voita
125 g  tummaasuklaata (kaakaopitoisuus 70 %)
100 g taloussuklaata
150 g saksanpähkinöitä
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
4 kananmunaa
2,5 dl sokeria
200 g pakastevadelmia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sulata tummasuklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä. Rouhi saksanpähkinät ja taloussuklaa. Sekoita keskenään jauhot, pähkinä- ja suklaarouhe, kaakaojauhe, vaniljasokeri, leivinjauhe sekä suola.

Vaahdota monat ja sokeri keskenään. Lisää taikinaan jauhoseosta vuorotellen suklaa-voiseoksen kanssa. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille (n. 30 cm x 36 cm). Ripottele pinnalle vadelmat.

Paista uunissa n. 15-20 min. Alkuperäisessä ohjeessa luki 20 min, mutta ainakin meidän uunilla lopputulos oli hieman liian kuiva. Leikkaa levy täysin jäähtyneenä neliöiksi.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Käsityömessujen satoa

Olimme tänään äitini kanssa käsityömessuilla Helsingin Wanhassa satamassa. Siellä oli vaikka mitä! Ihania lankoja, askartelutarvikkeita, korujuttuja... Myytävänä oli myös valmiita töitä, kuten patalappuja, mekkoja, keramiikkaa, laukkuja, koruja... Materiaalit vaihtelivat huovasta vanhoihin lusikoihin.

Mukaan messuilta tarttui:


Käsilaukku (vihdoinkin!), jonka ainoa huono puoli on se, että nyt täytyy opetella käyttämään toista olkapäätä laukkua kantaessa. Näitä valmistaa Riimanka Desing (joilla on muuten paljon kaikkea kivaa myynnissa, kts. täältä.


Ostin myös villalankaa ja bambupuikot (no. 6) joista aion neuloa pesukoneessa huovutettavat lapaset ensi talveksi.


Mukaan tarttui myös näppärä puikon mittaaja, jonka tosin hankin lahjaksi.



Lisäksi ostin korvakorukoukkuja ja korupiikkejä, joihin se korvis sitten tehdään. Äidiltä sain heijastin lankaa...


...ja ehkä kaikkein hauskimman jutun:




Strutsin sulista tehdyn pölyhuiskan! Tällaisia käyttävät kuulemma ammattisiivoojatkin.

Oli kivaa, suosittelen lämpimästi käymään! Nyt menen jatkamaan laskiaispullien tekemistä (ja korvapuustien - yhdestä taikinasta tulisi liikaa laskiaispullia kahdelle hengelle).

perjantai 25. helmikuuta 2011

Lime-marenkitartaletit

Kahden päivän tenttiin lukemisen jälkeen massaspektrometrin ionisointimenetelmät vain pyörivät päässä, ja oli pakko päästä tekemään jotain muuta. Koska halusin väkertää, päätin tehdä sitruunamarenkipiirakan, mutta tartaletteina. Kaupan sitruunat olivat kuitenkin rumia ja ruttuisia, joten päädyin ostamaan viisi limeä. Tartaleteista tuli oikein somia ja mielestäni hyvänmakuisia. Verkusta ne olivat "yllättävän limeisiä", mutta Verkun kaverit ja ystäväni Anni tykkäsivät.





Lime-marenkitartaletit (9 kpl)

Pohja:
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
0,75 tl suolaa
1 rkl vettä

Täyte:
4 keltuaista
4 dl vettä
5 limetin mehu + 3 limetin kuori raastettuna (tai sitruunaversioissa kahden suuren sitruunan mehu + kuoriraaste)
1,5 dl sokeria
4 rkl perunajauhoja
2 rkl voita

Marenki:
4 valkuaista
1,25 dl tomusokeria

Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Nypi lämmenneen voin sekaan sokeri, suola ja jauhot. Lisää vesi, ja muotoile tasaiseksi taikinaksi. Voitele 9 tartalettivuokaa (tai 1 piirakkavuoka), ja painele taikina vuokiin(/vuokaan). Jos teet tartaletteja, laita jokaisen tartaletin päälle pala voipaperia ja täytä tartaletit kuivatuilla herneillä. Näin esipaiston jälkeen myös täytettä mahtuu vielä vuokaan :) Paista tartalettipohjia 10 min (piirakkapohjaa 15 min). Kun tartalettipohjat ovat tuleet uunista, poista herneet voipapereineen. Ota herneet talteen, voit käyttää niitä toistekin. Ota hieman jäähtyneet tartaletit pois vuoista, ja asettele ne pellille leivinpaperin päälle.



Vähennä uunin lämpö 175 asteeseen. Tee täyte. Erottele munista valkuaiset ja keltuaiset. Laita keltuaiset kattilaan, ja valkuaiset odottamaan myöhempää vaihetta. Raasta kolmesta limestä (tai molemmista sitruunoista) kuoret (ei kuitenkaan valkoista osaa, tulöee muuten turhaa kitkeryyttä). Purista limeistä mehu, ja kaada se keltuaisten seuraksi kattilaan. Lisää myös kuoriraaste, vesi, sokeri, voi ja perunajauhot. Keitä sekoittaen keskilämmöllä, kunnes seos sakeutuu (lyhyt kiehuminen ei haittaa). Seoksen tulee olla jämäkkää mutta levitettävää. Levitä täyte tartalettipohjille (tai piirakkapohjalle).

Tee marenki. Laita valkuaiset puhtaaseen, kuivaan kulhoon. Lisää tomusokeri. Vatkaa, kunnes marenki muodostaa "huippuja" eikä tipu kulhosta vaikka käännät sen ylösalaisin. Pursota tai lusikoi pohjien päälle. Paista uunissa, kunnes marenki on kauniin ruskeaa (minulla tähän meni 7,5 minuttia).

Anna tartalettien jäähtyä, ja tarjoile.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Sosesoppaa!



Tykkään todella paljon sosekeitoista. Keitän yleensä kerralla ison kattilallisen, josta sitten osa päätyy pakkaseen. Tällä kertaa halusin, että keitoissa maistuisi bataatti. Konsultoin ystävääni Nelliä, joka tekee ihanaa bataattisosekeittoa. Lopputulos oli seuraava:

Bataattisosekeitto (n. 5 litraa)
1,2 kg bataattia
500 g porkkanaa
3 isohkoa perunaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1,6 litraa vettä
2 kanaliemikuutiota
chiliä maun mukaan (laitoimme yhden tuoreen, mutta se oli ehkä hieman liikaa; bataatin maku ei oikein tarpeeksi tullut esiin)
1 kanelitanko
2 dl kermaa (myös kookoskerma/ -maito sopii, itse käytimme turkkilaista jogurttia, joka oli ihan ok)

Pilko kasvikset ja laita ne kattilaan veden, chilin, liemikuutioiden ja kanelitangon kera. Keitä, kunnes kasvikset ovat tarpeeksi pehmeitä soseutettavaksi. Poista kanelitanko, ja soseuta tasaiseksi. Lisää kerma ja kuumenna kiehuvaksi.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Taivaallinen risotto

Jälleen kerran löysin Voisilmäpeliä-blogista ihanan reseptin. Ohjeessa oli käytetty katkarapuja ja sitruunaa, mutta koska en niin paljon katkaravuista välitä, päätin käyttää kanaa ja vuohenjuustoa. Näiden lisäksi meillä sattui olemaan jääkaapissa purjo, jonka Verkku oli ostanut soppaa varten mutta unohtanut laittaa sen sekaan.

Huom! Risotto vaatii huomiota! Se ei ole työläs, mutta jatkuva sekoittelu ja pyörittely takaa taivaallisen lopputuloksen.)

Huom. 2! Tämä ei ole kuivaa, pahaa koulurisottoa, vaan hiukan puuromaista oikeaoppista risottoa. Aivan mielettömän hyvää, vaikka itse sanonkin.

Risotto (kahdelle nälkäiselle)
3 dl arborioriisiä (ja tämä myös tarkoittaa arborioriisiä) (myydään ihan S-marketissa)
9 dl vettä +1 kasvisliemikuutio

0,5 sipulia
0,5 purjoa (tai jos sinulla ei satu olemaan jääkaapissa purjoa, 1 kokonainen sipuli lienee helpompi)
2 valkosipulinkynttä

1-2 rkl voita
1-2 rkl oliiviöljyä

1 dl kuivaa valkoviiniä

1-2 rkl voita
1 dl parmesaaniraastetta

200 g kanaa
oliiviöljyä
mustapippuria
paprikaa
suolaa

90 g vuohenjuustoa


Laita vesi kuumenemaan kattilaan liemikuution kanssa. Pilko sipuli, mahdollinen purjo ja valkosipulinkynnet mahdollisimman pieniksi paloiksi, mielellään yhtä suuriksi kuin riisin jyvät. Laita pannulle oliiviöljyä, ja paista kanat siinä. Mausta kanat esim. mustapippurilla, paprikajauheella ja suolalla.

Laita toiselle, mahdollisimman suurelle pannulle öljy ja voi. Laita pannu kuumenemaan lempeälle lämmölle. Kuullota sipulia, valkosipuleita ja purjoa pannulla. Lisää riisi, ja kuullota pyöritellen pari minuuttia, kunnes se alkaa näyttää läpikuultavalta.

Lisää pannulle valkoviini. Laita munakello soimaan 17 minuutin päähän. Pyörittele riisiä jatkuvasti, jotta se kypsyy tasaisesti.

Näiden 17 minuutin aikana lisää pannulle kasvislientä n. desi kerrallaan. Lisää lientä aina, kun riisi on imaissut edellisen itseensä. Muista pyöritellä ja sekoitella riisiä koko ajan; risotto nauttii huomiosta ;)

17 minuutin kuluttua, kun risotto on imenyt itseensä ainakin suurimman osan nesteestä ja riisi tuntuu sopivan kypsältä, nosta pannu liedeltä ja anna seistä minuutti tai pari. (Jos riisi 17 minuutin kohdalla ei tunnu vielä kypsältä, ja puolet liemestäkin on vielä kattilassa, ei hätää. Näin kävi myös itselle ensimmäisellä kerralla. Lisäsin lämpöä hieman, ja lisäilin lientä ja kypsyttelin, kunnes riisi maistui pehmeältä ja kypsältä, ja kaikki liemi oli risottopannulla.)

Lisää risoton joukkoon voi ja parmesaani. Lisää paloiteltu vuohenjuusto. Sekoita joukkoon paistetut kanat. Teimme Verkun kanssa siten, että paistoimme koko 400 g kanapaketin, laitoimme puolet risottoon, ja teimme seuraavana päivänä uuden risoton, johon käytimme loput kanat  (ja purjon. ja vuohenjuuston. ja valkkarin) :D

Kuvaa risotosta ei ehditty napata, ennen kuin oltiin jo tässä pisteessä.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Liljakakku


En keksinyt parhaalle ystävälleni syntymäpäivälahjaa, joten kysyin häneltä, voinko leipoa lahjaksi täytekakun. Se onneksi sopi :) Halusin kokeilla kakkuun jotain (minulle) uutta koristelussa, ja siksi päätin tehdä sokerimassasta liljoja. Muotin ostin Bake and Party -liikkeestä, kuten myös liljojen keskelle tupsuteltavan lilan kimallepulverin.

Kakun täytteet ja päällystä ovat saman kuin tuparikakussa, ja pohja sama kuin uuden vuoden Nalle Puh -kakussa. Tein siis kuuden munan kakkupohjan, jonka halkaisin kolmeen osaan ja kostutin yhteensä kolmella desillä maitoa, johon oli sekoitettu pari teelusikkaa vaniljasokeria. Kosteutta olisi omasta mielestäni saanut olla enemmän, mutta päivänsankari + sen sukulaiset vättivät muuta. En tiedä sitten, mikä on totuus.

Pursotukset eivät tällä kertaa onnistuneet niin hyvin kuin olisin toivonut. Onneksi osan virheistä pystyi paikkaamaan liljojen ovelalla sijoittelulla :)

Päivänsankari ja vieraat tuntuivat tykkäävän kakusta :) Hauskinta oli, kun nuorin vieras (5 v.) esitteli kakkua kaikille, ja kyseli koko ajan ennen leikkaamista, että koska sitä saa :)





keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Ruismuffinssit

Waynes Coffee oli lanseerannut uuden ruismuffinssin, ja pakkohan sellaisia oli tehdä sitten itsekin. Koska internetin ihmemaailmasta tyydyttävää ohjetta ei kuitenkaan löytynyt, muokkasin hyväksi havaitsemaani, Myllyn Parhaiden sivustoilta löytynyttä ohjetta. Ajattelin laittaa muffinsseihin puolukoita, mutta koska en jaksanut mennä kauppaan, laitoinkin mustikoita. Tarkoituksena oli myös käyttää pelkästään ruokosokeria, mutta koska sekin pääsi loppumaan kesken leivonnan, käytin sitten puolet tavallista sokeria. Joskus aion vielä kokeilla puolukoilla ja pelkällä ruokosokerilla. Voin sitten raportoida miten kävi, jos jotakuta kiinnostaa.


Muffinssit eivät maistu ruisleivälle


Mustikkaruismuffinssit (12 kpl)
"Kuivat aineet"
2 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

"Märät aineet"
2 kananmunaa
1 dl turkkilaista jogurttia
1 dl rypsiöljyä
1 dl ruokosokeria
1 dl hienoa sokeria

200 g pakastemustikoita

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita keskenään kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa keskenään märät aineet. Kaada suurin osa kuivista aineista märkien aineiden joukkoon, ja sekoita tasaiseksi. Hae mustikat pakastimesta, ja pyörittele ylijääneissä kuivissa aineissa. Sekoita taikinan joukkoon.

Vuoraa muffinssipelti muffinssivuoilla, tai käytä tukevia muffinssivuokia. Muffinssipelliä käyttäessä vuoat voi täyttää piripintaan taikinalla. Paista uunissa 15-20 min.

PS. Nyt on kokeiltu ruismuffinsseja pelkästään ruokosokerilla, ja porukan ennakkoluuloinenkin otti toisen, joten hyvää oli :)

tiistai 8. helmikuuta 2011

Ginger ale

Ginger ale on oikeastaan lempilimppariani, ja kun satuin löytämään sen ohjeen Voisilmäpelistä, oli pakko päästä kokeilemaan. Ohje toimii myös tavallisella sokerilla.



 Ginger ale (runsas 2 litraa)
Nyrkinkokoinen pala inkivääriä
Kahden tuoreen sitruunan mehut
1,5 dl ruokosokeria
1 l kiehuvaa vettä
1 l vichy-vettä (Huom! Matalahiilihappoiset vedet eivät kelpaa!)

Kuori ja leikkaa inkivääri 0,5 cm:n paksuisiksi paloiksi. Laita inkivääri, sitruunamehu ja sokeri esim. kattilaan tai muuhun kuumuutta kestävään astiaan. Kaada päälle kiehuva vesi, sekoita ja anna tekeytyä vähintään 3 tuntia. Mitä pidempään annat liemen tekeytyä, sitä inkiväärisempää siitä tulee.

Siivilöi liemi kannuun tai laseihin. Sekoita joukkoon juuri ennen tarjoilua vichy-vesi. Itse säilytin inkiväärilientä litran erlenmeyerissä jääkaapissa, josta sitten kaadoin dekkaan tai lasiin hieman yli puolet lientä jaloput vichyä. Tarjoile halutessasi jääpalojen ja sitruunanpalojen kanssa.

Kemistin coctail


Pii! (Kiitos Nina!)

lauantai 5. helmikuuta 2011

Tuparikakku

Olimme Verkun kanssa tupareissa, ja tein sinne täytekakun viemisiksi. Täytteet olin pohtinut jo valmiiksi, mutta vielä pari päivää ennen juhlaa koristelu oli hakusessa. Perjantai-iltana keksin sitten yht´äkkiä, että HOASin logohan olisi mainio! Eikun äkkiä kauppaan ostamaan sokerimassaa (marsipaanin kuivumisessa olisi kestänyt liian kauan), ja tuumasta toimeen. Värjäsin palan sokerimassaa punaiseksi, kaulin sen ja leikkasin logon muotoiseksi. Kirjaimet leikkasin valkoisesta sokerimassasta. Lopputulos oli aika kötöstely =)

Kokeilin kakkuun ensimmäistä kertaa reunapursotuksia, ja niistä tuli mielestäni ihan kivat :)



Täytekakun tein gluteiinittomana. Tein kaksi kääretorttupohjaa, joista leikkasin kaksi irtopohjavuoan kokoista palasta. Kakun keskiosaan käytin jämäpaloja.

Kääretorttupohja (gluteiiniton, 1 kpl)
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl täysjyväriisijauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi (väh. 5 min, että tulee tarpeeksi kuohkeaa). Siivilöi jauhoseos joukkoon, ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 6-8 min (meidän uunille 6 min oli sopivasti). Kun pohja on uunissa, levitä pöydälle leivinpaperia tai voipaperia ja sokeroi se. Pohjan tultua uunista kumoa se äkkiä sokeroidulle paperille, ja poista mahdollisimman nopeasti uunissa ollut leivinpaperi. Jäähdytä.

Kakun alemmaksi täytteeksi tuli kinuskivaahtoa, ja ylemmäksi puolukkarahkaa. Päälle tein kinuskin ja reunoille pursotusta.

Kinuskivaahto (yhteen kakkuväliin) (hieman muokattu alkuperäinen ohje Kinuskikissalta)
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl kuohukermaa
1,25 dl Flora vispiä
1,5 liivatelehteä
1-2 rkl vettä

Puolukkarahka
2 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
0,75 dl sokeria 
200 g puolukoita
1 tl vaniljajauhetta
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Kiehauta fariinisokeri ja kuohukerma jo kakun täyttöä edeltävänä päivänä. Kinuskia ei tarvitse keittää, kunhan sokeri vain sulaa kermaan. Laita jääkaappiin jäähtymään. Aloittaessasi kakun täyttämisen, laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kinuski. Vaahdota Flora vispi. Sekoita vaahdot keskenään. Lämmitä 1-2 rkl vettä, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi, ja liuota ne kuumaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana vaahtoon.

Laita ensimmäinen ehjä kakun osa leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Kostuta se (esim. maito sopii hyvin). Levitä päälle kinuskivaahto. Laita päälle ehjistä paloista ylijääneitä kääretorttupohjan palasia sen verran, että kinuskivaahto peittyy tasaisesti. Kostuta jälleen.

Valmista puolukkarahka. Muussaa puolukat esim. sauvasekoittimella. Vaahdota kerma (samat vispilät käy kun mitä käytettiin kinuskivaahdossa). Sekoita kermavaahdon joukkoon muut aineet tasaisesti. Levitä irtopohjavuokaan. Laita päälle päälimmäinen kansi, ja kostuta myös se. Laita jääkaappiin hyytymään väh. 3 tunniksi.

Tee kinuski, ohje löytyy täältä.

Pursotukset tein vähän ennen kuin lähdimme tupareihin Flora Vispistä, jota jäykistin vaniljakreemijauheella
(1 rkl/2,5 dl).



sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Vihreä voimapasta

Tämän pastan ohjeen löysin muistaakseni joskus abivuonna Me Naisista. Se on hyvää, helppoa ja nopeaa, vaikkei ehkä maailman kauneinta.

Ohjetta olen kokeillut muokata sen verran, että tiedän sen toimivan myös vihreällä pestolla, tavallisella sipulilla tai lähes millä vaan pastalla (kunhan se ei ole kamalan suurta). Kuitenkin parasta se on alkuperäisellä ohjeella tehtynä.

Tein tätä pastaa serkuilleni, ja he tykkäsivät kovasti. Tein 1,5 kertaisen annoksen, ja me 3 pientä tyttöä + Verkku söimme melkein kaiken yhdeltä istumalta.


Hyvää ja helppoa


Pinaattipasta
300 g ruispastaa
2 isohkoa punasipulia
1 rkl öljyä (itse en jaksa mitata, laitan vain lorauksen)
2 tl mustapippuria
2 ps (à 150 g) pakastepinaattia
3 - 4 rkl punaista pestoa
150 g fetajuustoa

Kuori ja leikkaa sipulit viipaleiksi tai silpuksi. Kuumenna öljy pannulla, ja kuullota sipuleita siinä. Lisää mustapippuri. Lisää pinaatti ja kuumenna (jos olet unohtanut ottaa pinaatit ajoissa sulamaan [niin kuin minulla usein käy :P], tässä vaiheessa voi mennä hetki; pinaatit pitää saada täysin suliksi). Mausta punaisella pestolla. Hauduta miedolla lämmöllä n. 10 min. Keitä tällä välillä ruispasta pakkauksen ojeen mukaan (vesi kannattaa laittaa kiehumaan jo aiemmin).

Juuri ennen tarjoilua murustele feta kastikkeen joukkoon (myös kuutiot on hyviä, ellei jopa parempia kuin murut). Sekoita pasta ja kastike keskenään ja tarjoile.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kui söpöö?

No tosi söpöö! Kuten blogin ulkoasusta saattaa käydä ilmi, vaaleanpunainen on lempivärini. Eli siis kun äiti antoi minulle ohjeen, jonka tuloksena syntyi pinkkejä sämpylöitä, sitä oli pakko päästä testaamaan.





Koska minulla sattui kaapissa olemaan hieman erilaisia jauhoja kuin mitä ohjeessa pyydettiin, korvasin kaikki ohjeen jauhot sillä mitä sattui olemaan. Äiti toi Ruotsista viime kesänä ruis-vehnäjauhoja, joita sitten laitoin taikinaan. Ruisleseet olisin korvannut kauraleseillä, mutta ne sattuivat juuri olemaan loppu, joten käytin sitten pikakaurahiutaleita. Ei se yleensä oo niin justiinsa, ja hyvää tuli! Koska ostin kahden punajuuren sijasta vahingossa neljä, tein kaksinkertaisen annoksen ja pakastin puolet sämpylöiksi pyöritettyinä mutta ennen toista kohotusta ja uunia. Googlen mukaan sämpylätaikina kannattaa pakastaa juuri tässä muodossa, mutta sitä ei kannata säilyttää kuukautta pidempään.

Ihanan pinkit sämpylät (10 - 15 kpl)
 3 dl rasvatonta maitoa tai piimää
25 g hiivaa
1 rkl siirappia
1 tl suolaa
0,5 dl rypsiöljyä
2 tuoretta punajuurta keitettynä ja raastettuna (itse soseutin sauvasekoittimella)

4 dl grahamjauhoja
1 dl ruisleseitä
2 dl vehnäjauhoja

TAI

6 dl ruis-vehnäjauhoja (vastaa 3 1/3 dl hiivaleipäjauhoja ja 2 2/3 dl ruisjauhoja)
1 dl pikakaurahiutaleita (tai tavallisia tai mitä nyt sattuu olemaan)

Lietä hiiva kädenlämpöiseen maitoon tai piimään. Lisää siirappi, suola, öljy ja punajuuriraaste/-sose. Lisää jauhot ja leseet/hiutaleet hitaasti nesteen joukkoon samalla voimakkaasti vaivaten. Jätä taikina pehmeäksi. Kohota puolituntia liinan alla vedottomassa paikassa (esim. mikroaaltouunissa, älä kuitenkaan käynnistä sitä :D). Muotoile kohonnut taikina sämpylöiksi ja kohota liinan alla vielä 15 min. Paista 225 asteessa 10 - 12 minuuttia.

Pinkkien ihanuuksien kanssa maistui vuohenjuusto

lauantai 15. tammikuuta 2011

Serkuille herkkuja

Serkkuni Hilla ja Helmi ovat kylässä viikonlopun. Tänään ollaan shoppailtu stockalla, kahviteltu Fazerilla, ajettu metrolla ja ratikalla ymsyms. Koska serkut ovat harvinaisia vieraita, tein aamiaiseksi parasta mitä tiedän: amerikkalaisia pannukakkuja. Yleensä teen vain kahdelle, joten isomman porukan ollessa kyseessä ohje kannattaa moninkertaistaa. Ohje on alunperin googlattu pannukakkuhimossa, ja valittu se, minkä ainekset sattuivat olemaan kaapissa. Alkuperäinen ohje on Dansukkerilta, oma lisäykseni reseptiin on kaneli.



Amerikkalaiset pannukakut (kahdelle)
1 muna
2,5 dl maitoa
2 rkl öljyä
0,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia

paistamiseen öljyä

Riko munan rakenne kulhossa. Sekoita mukaan maito ja öljy. Lisää kuivat aineet, ja sekoita tasaiseksi. Paista pannulla öljyssä keskilämmöllä pieniksi pannukakuiksi (liian isot hajoavat käännettäessä). Nauti vaahterasiirapin kanssa.