keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Ruismuffinssit

Waynes Coffee oli lanseerannut uuden ruismuffinssin, ja pakkohan sellaisia oli tehdä sitten itsekin. Koska internetin ihmemaailmasta tyydyttävää ohjetta ei kuitenkaan löytynyt, muokkasin hyväksi havaitsemaani, Myllyn Parhaiden sivustoilta löytynyttä ohjetta. Ajattelin laittaa muffinsseihin puolukoita, mutta koska en jaksanut mennä kauppaan, laitoinkin mustikoita. Tarkoituksena oli myös käyttää pelkästään ruokosokeria, mutta koska sekin pääsi loppumaan kesken leivonnan, käytin sitten puolet tavallista sokeria. Joskus aion vielä kokeilla puolukoilla ja pelkällä ruokosokerilla. Voin sitten raportoida miten kävi, jos jotakuta kiinnostaa.


Muffinssit eivät maistu ruisleivälle


Mustikkaruismuffinssit (12 kpl)
"Kuivat aineet"
2 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

"Märät aineet"
2 kananmunaa
1 dl turkkilaista jogurttia
1 dl rypsiöljyä
1 dl ruokosokeria
1 dl hienoa sokeria

200 g pakastemustikoita

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita keskenään kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa keskenään märät aineet. Kaada suurin osa kuivista aineista märkien aineiden joukkoon, ja sekoita tasaiseksi. Hae mustikat pakastimesta, ja pyörittele ylijääneissä kuivissa aineissa. Sekoita taikinan joukkoon.

Vuoraa muffinssipelti muffinssivuoilla, tai käytä tukevia muffinssivuokia. Muffinssipelliä käyttäessä vuoat voi täyttää piripintaan taikinalla. Paista uunissa 15-20 min.

PS. Nyt on kokeiltu ruismuffinsseja pelkästään ruokosokerilla, ja porukan ennakkoluuloinenkin otti toisen, joten hyvää oli :)

2 kommenttia:

  1. Ei tuska kun just oon miettiny mistä tälläsen ohjeen saa! maistoin meinaan tota waynes coffeen muffinissia ja oli hyvää :)varsinkin ku oli se kuorrute....
    vielä terveellisemmäks saa jos korvaa sokerin hedelmäsokerilla (2/3 tavallisen sokerin määrästä ja vähän kylmempi uuni)
    T:Linsku

    VastaaPoista
  2. Hih, sattuipa hyvin :) Ite en oo päässyt sitä Waynessin muffinssia valitettavasti maistamaan. Voisi kokeilla noihinkin jotain tuorejuustokuorrutetta...

    VastaaPoista